Taiteellinen johtaja

OOPPERAKAMMARISSA UUSI TAITEELLINEN JOHTAJA

 

Oopperakammari ry:n taiteelliseksi johtajaksi on nimitetty oopperalaulaja Kaisa Ranta. Kaisa Ranta aloittaa pestinsä syksyllä ja pitää sen kunniaksi konsertin Turun kamarioopperafestivaalin aikana. Yhdistyksellä ei aiemmin ole ollut taiteellista johtajaa vaan suunnittelu on tehty yhteisesti jäsenten kanssa. Nyt yhdistys haluaa vahvistaa toimintaansa ja etsiä uudenlaisia toimintatapoja. Oopperakammari on myös tehnyt yhteistyösopimuksen Turun konservatorion ja Turun AMK:n musiikkikoulutuksen kanssa. Jatkossa on tarkoitus yhteistyössä kehittää oppilaitosten pedagogisiin tavoitteisiin soveltuvien julkisesti esitettäväksi tarkoitettujen oopperoiden toteuttamista. Ensimmäistä yhteistyöprojekti on Joseph Haydnin ooppera L´Isola disabitata – Viettelysten saari keväällä 2016.

 

Oopperakammari järjesti jo neljännen kerran Turun kamarioopperafestivaalin 22.-25.10. 2015. Festivaalin ohjelmassa oli Kaisa Rannan konsertin lisäksi kamarioopperat Telemann: Pimpinone, Hoiby: Bon Appetit! ja Moore: Gallantry- saippuaooppera. Esitystiloina olivat Turun taideakatemian köysiteatteri ja Vanha Raatihuone.

 

Oopperalaulaja Kaisa Ranta

Kaisa Ranta valmistui Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksesta musiikin maisteriksi 2008 suoritettuaan lauludiplominsa erinomaisin arvosanoin. Kaisa Ranta on täydentänyt opintojaan osallistumalla professori Eva Blahovan ja professori Ûdo Reinemannin mestarikursseille. Rannan nykyinen opettaja on professori Elisabeth Werres. Lied-musiikkia Ranta on opiskellut Ilmo Rannan ja Ralf Gothonin ohjauksessa.

Kaisa Ranta on monipuolinen ja muuntautumiskykyinen laulaja, ja hän onkin saanut tehtäväkseen monipuolisia näyttämötöitä käsittäen musiikkiteatteria, musikaalia, operettia ja oopperaa. Parhaimmillaan hänen äänensä on koloratuurisävytteisen ohjelmiston parissa. Vuonna 2006 Kaisa Ranta debytoi Suomen Kansallisoopperassa 2006, jonka jälkeen hän on vieraillut siellä säännöllisesti. Ensi syksynä hän laulaa siellä Carlottan roolin Oopperan kummituksessa.

Kaisa Ranta on laulanut useiden suomalaisten orkestereiden ja kuorojen solistina. Lisäksi Ranta on levyttänyt muun muassa Händel-kuoron ja Tapiolan Kamarikuoron kanssa. Yleisradiolle lied-musiikkia hän on nauhoittanut yhdessä pianisti Ilmo Rannan kanssa.

Kaisa Ranta on konsertoinut kotimaan lisäksi Englannissa, Yhdysvalloissa, Tsekissä ja Japanissa.

Valtakunnalliseen, suuren yleisön tietoisuuteen Kaisa Ranta nousi voitettuaan ensimmäisen palkinnon Lappeenrannan valtakunnallisessa laulukilpailussa vuonna 2006. Samassa kilpailussa vuonna 2004 Ranta palkittiin Nuoren lupaavan naislaulajattaren palkinnolla. Ranta on kesällä 2009 käydyn kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun semifinalisti.

Kaisa Ranta toimii myös Muhoksen Musiikkipäivien taiteellisena johtajana.

Lisätietoja: www.kaisaranta.com

 
 
Yhteystietorivi