YHDISTYS

Oopperakammari

Oopperakammari ry on vuonna 2003 perustettu turkulainen yhdistys. Oopperakammarin jäsenet ovat ammattilaulajia, ammattimuusikoita sekä muita kulttuurialan ammattilaisia. Oopperakammari järjestää vuosittain pienimuotoisia oopperaesityksiä ja konsertteja, sekä koulutus- ja juhlatilaisuuksia Turussa ja lähiseuduilla.

Oopperakammari on tehnyt yhteistyötä mm. Turun ja Naantalin musiikkijuhlien, Turun yliopiston, Turun museokeskuksen, Turun kulttuurikeskuksen, Linnateatterin, alueen musiikkioppilaitosten sekä seurakuntien kanssa.

 

Alvilda     MOH

Kulttuuripääkaupunkivuosi 

Turku 2011 -kulttuuripääkaupunkivuodessa Oopperakammari oli näkyvässä roolissa. Oopperakammari tuotti Alvilda in Abo -oopperan, joka kertoi merirosvoprinsessa Alvildasta ja muinaisesta Turusta. Teos esitettiin Turun linnan pihalla. Oopperaa kävi katsomassa yhteensä n. 5200 henkilöä. Toinen kulttuuripääkaupunkivuoden produktio oli Linnateatterin kanssa yhteistyössä tehty, huiman suosion savuttanut ”Mieletön Oopperan Historia”. Tämä Tuomas Parkkisen kirjoittama ja Mikko Koukin ohjaama produktio pyöri Linnateatterissa täysille katsomoille puolentoista vuoden ajan. ”Mieletön Oopperan Historia” kävi myös vierailulla Helsingissä Aleksanterin teatterissa helmikuussa 2012.

 

Muita tapahtumia: Turun Kamarioopperafestivaali

Festari

Oopperakammari järjesti ensimmäisen Turun Kamarioopperafestivaalin 4.-7.10.2012. Festivaaleilla nähtiin Oopperakammarin tuotannot The Telephone, Mieletön Oopperan Historia (Oopperakammari ja Linnateatteri), Tarina tuhmasta pikkuhiirestä (Oopperakammari ja Turun konservatorio) sekä vierailevina esityksinä Heinähattu, Vilttitossu ja suuri pamaus (Bart-ryhmä), Välilasku (Musiikkiteatteri Kapsäkki), Meedio (Saaristo-ooppera) ja Dominus Krabbe (Dryades musiikkiyhdistys ry.)

Toinen Turun Kamarioopperafestivaali starttasi Pyhäinpäivän aattona 1.11.2013! Ohjelmassa nähtiin huikea Oopperakammarin ja TEHDAS teatterin yhteistuotanto Valkoinen ruusu, sekä sarjassaan ensimmäinen impro-ooppera Verta! Veristinen oopperaimpro. Lapsille tarjoiltiin Bartituuri-ryhmän Vita Damen
-jännittävä kamariooppera lapsille ja nuorille. Turun AMK:n Taideakatemia puolestaan esitti Pauliina Isomäen uutuusoopperan: Unissa kaikki oli selkeämpää. Vierailevana esityksenä nähtiin Ooppera Skaalan Manchesterissakin menestystä niittänyt Turing Machine.

 

 

 

 

 

OK

 
Yhteystietorivi